Oppimisen teoriat ja oppimiskäsitykset (1.2.)
Oppimisen teorioita ja oppimiskäsityksiä käsittelevässä opintokerrassa perehdyimme neljään eri oppimiskäsityksiin perustuvaan oppimismenetelmään:
Kokemuksellinen oppiminen
Aloittaessani itse aikoinaan kasvatustieteen opinnot, niin yksi ensimmäisistä teorioista oli juuri konstrutivismi ja muistan kuinka koko ajatusmaailmani muuttui tämän teorian myötä. Ymmärrykseni laajeni, että me emme kaikki katso maailmaa samojen silmälasien läpi vaan se meidän oma kokemus ja aikaisempi tieto vaikuttaa niin, että näemme asiat hyvin eri tavoin. Lisäksi tämä teoria vaikutti myös tapaani opiskella. Otin tavakseni oikeasti pohtia asiaa käytännössä, jolloin uusi tieto linkittyi aikaisempaan tietoon ja oppiminen oli näin syvällisempää.
Positiivisessa keskitytään vahvistetaan oppijan vahvuuksia ja kiinnitetään huomio onnistumisiin ja myönteisiin ominaisuuksiin. Kun vahvuuksiin ja onnistumisiin kiinnitetään huomio, niin vahvistuvat ja myönteinen käytös lisääntyy oppijan arjessa. Suomessa yksi alan merkittävimmistä tutkijoista on Kaisa Vuorinen, joka on sekä alan tutkija että erityisopettaja.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Oppimisnakemys/html/situationaalinen.html
Pidän hyvin tärkeänä, että ainakin ammatilliset opinnot liitetään työelämään. Opinnoissa tulisi olla runsaasti harjoitteluja ja mahdollisimman moni opintokokonaisuus tulisi olla toteutettuna työelämän kanssa yhteistyössä. Mielestäni oppisopimuskoulutus on esimerkiksi hyvä vaihtoehto ammatillisen koulutuksen suorittamiseen, sillä se tapahtuu lähes täysin työelämäkontekstissa. Näyttää tosin siltä, että ammatillinen koulutus on muuttumassa koko ajan tähän suuntaa tulevaisuudessa, mikä onkin hyvä asia. Itse yliopisto-opinnot suorittaneena voin todeta, että ne ovat hyvin kaukana varsinaisesta työelämästä, mutta toisaalta huomaan että monia siellä opittuja teorioita käytän kuitenkin päivittäin työssäni. Joten kyllä se teoriakin siellä tärkeää on, mutta parhaimman tuloksen varmasti saisi näitä yhdistelemällä ja liittämällä teoriaa tarpeeksi paljon myös käytäntöön.
- Kokemuksellinen oppiminen
- Reflektiivinen havainnointi
- Positiivinen pedagogiikka
- Situationaalinen oppiminen
Kokemuksellinen oppiminen
Kokemuksellisen oppimisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen perustuu ihmisen kokemuksiin sekä itsereflektioon. Ajatuksena on, että aikaisemmat kokemukset vaikuttavat uuden oppimiseen. Itsereflektio tarkoittaa oppijan kykyyn arvioida ja tarkastella omia kokemuksia, tietopohjia ja ajatusrakenteita. Kokemuksellisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen tapahtuu syklissä, jossa aikaisemmat kokemuksemme vaikuttavat siihen, mitä tietoa havaitaan ja kuinka sitä tulkitaan. Havainnointiin ja tulkintaan vaikuttavat kaikki aistimme. Myös uusi tieto linkittyy jo olemassa oleviin kokemuksiin. Kyseinen oppimiskäsitys pohjautuu konstruktivismiin. Konstruktivismissa oppiminen nähdään aktiivisena tiedon konstruointiprosessina. Konstruvismin keskeisenä ajatuksena on, että tieto ei siirry vaan oppija rakentaa eli konstruoi sen itse uudelleen. Oppijan omat aikaisemmat tiedot, käsitykset ja kokemukset opittavasta asiasta säätelevät hyvin paljon sitä, mitä hän asiasta havaitsee ja miten hän asian tulkitsee.
Aloittaessani itse aikoinaan kasvatustieteen opinnot, niin yksi ensimmäisistä teorioista oli juuri konstrutivismi ja muistan kuinka koko ajatusmaailmani muuttui tämän teorian myötä. Ymmärrykseni laajeni, että me emme kaikki katso maailmaa samojen silmälasien läpi vaan se meidän oma kokemus ja aikaisempi tieto vaikuttaa niin, että näemme asiat hyvin eri tavoin. Lisäksi tämä teoria vaikutti myös tapaani opiskella. Otin tavakseni oikeasti pohtia asiaa käytännössä, jolloin uusi tieto linkittyi aikaisempaan tietoon ja oppiminen oli näin syvällisempää.
Omassa työssäni olen myös päässyt usein havainnoimaan tätä oppimiskäsitystä ihan käytännössä. Olen ohjannut esimerkiksi pienten lasten vanhempien ryhmiä, jossa olemme keskustelleet vanhemmuudesta, äiteydestä ja yleensä lapsiperhearkeen kuuluvista asioista. Yhdessä ryhmässä oli joukko vanhempia ja vanhemmilla oli hyvin erilaiset taustat, osa oli itse ydinperheistä, osa yksinhuoltajien perheistä ja mukana oli myös yksi äiti, joka oli viettänyt lapsuutensa erilaisissa sijaisperheissä. vanhemmat tulivat myös erilaisista kulttuureista. Yhdellä kerralla keskustelimme siitä, että mitä kuuluu turvalliseen lapsuuteen ja mitä vanhemmat voivat tehdä käytännössä, jotta lapselle syntyy perusturvallisuus varhaislapsuudessa. Ydinperheistä tulevat kertoivat laajasti välittämisestä, vauvan sylissä pitämisestä ja hellimisestä. Sijaisperheistä tullut äiti taas mietti hyvin pitkään asiaa, ja sanoi sitten, että ainut turvallisuutta tuova asia, jota hän muistaa lapsuudestaan ja minkä hän aikoo toteuttaa oman lapsensa kanssa on iltasatu. Hän oli ollut yhdessä näistä lukuisista sijaisperheistä, joissa oli luettu aina illalla iltasatu ja hän muisti sen tuoman turvallisuuden. Hänen lapsuuteensa ei ollut kuulunut sylissä pitämiset ja hellittelyt, joten hän ei myöskään osannut niitä yhdistää turvallisuuden tunteeseen. Tämä on mielestäni yksi esimerkki kokemuksellisesta oppimisesta eli kuinka omat kokemukset vaikuttavat siihen kuinka asiat näemme ja ymmärrämme ja myös minkä mukaan toimimme arjessa.
Reflektiivinen havainnointi
Reflektiivinen havainnointi on sisäistä pohdintaa, tarkkailua ja huomioiden tekemistä toiminnasta, jossa oppia itse on osallisena. Se on arviointia, joka kohdistuu toiminnan sisältöön, laatuun ja tilanteeseen vaikuttaviin tekijöihin. Reflektiivisen havainnointi kautta oppiminen on syvällistä. Reflektiivinen havainnointi on esimerkiksi osa ongelmaperusteista oppimista.
Olen saanut työni puolesta osallistua koulutuksiin, joissa olen kouluttautunut sekä reflektiivisen vanhempainryhmän kouluttajaksi että näiden koulutusten kouluttajaksi. Koulutus perustuu reflektiivisyyden ja mentalisaation teorioihin. Olen myös käyttänyt kyseistä menetelmää työssäni esimerkiksi kouluttajana sekä vanhempien kanssa työskennellessä. Omasta mielestäni reflektiivisyys on hyvin tärkeä taito ja sitä voi hyödyntää niin oppimisessa kuin erilaisissa vuorovaikutustaidoissakin. Lisäksi itsereflektion kautta voi oppia itsestään ihan uusia puolia ja sitä kautta ymmärtämään omia ajatuksia, tunteita sekä toimintamalleja syvällisesti.
Positiivinen pedagogiikka
Positiivisessa keskitytään vahvistetaan oppijan vahvuuksia ja kiinnitetään huomio onnistumisiin ja myönteisiin ominaisuuksiin. Kun vahvuuksiin ja onnistumisiin kiinnitetään huomio, niin vahvistuvat ja myönteinen käytös lisääntyy oppijan arjessa. Suomessa yksi alan merkittävimmistä tutkijoista on Kaisa Vuorinen, joka on sekä alan tutkija että erityisopettaja.
http://kaisavuorinen.com/blogi/positiivinen-pedagogiikka-ammentaa-voimansa-vahvuuksista/
Situationaalinen oppiminen
Myös positiivinen pedagogiikka on minulle sekä työni että henkilökohtaisen elämän kautta hyvin tuttu ja itse uskon vahvasti positiivisen pedagogiikan voimaan. Olen saanut osallistua muutamiin Kaisa vuorisen koulutuksiin ja olen myös kokeillut käytännössä hänen menetelmiään lasten ja nuorten kanssa. Myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni äitinä olen testannut ja hyväksi havainnut positiivisen pedagogiikan menetelmiä. Tästä tyttäreni kasvatukseen liittyvä esimerkki. Minulla on itselläni nyt 8-vuotias tyttö, joka on hyvin temperamenttinen, vahvatahtoinen ja herkkä persoonaa. Hänen kanssaan meillä oli pitkään haasteita erityisesti kaverisuhteissa ja vuorovaikutustaidoissa, kun niissä oli tapana tulla jatkuvasti yhteistörmäyksiä. Erilaisten kokeilujen jälkeen kokeiltiin sitten tätä positiivista pedagogiikkaa eli aina kun Iidalla meni kavereiden kanssa hyvin edes pienen hetken, niin valtavasti ihailimme ja kehuimme häntä. Ja hyvin pian alkoi vaikutukset näkyä ja samalla myös Iidan itsetunto lisääntyi ja usko omiin kykyihin olla ystävien kanssa lisääntyi. Nyt 8-vuotiaana menee pääosin hyvin ja vuorovaikutustaitoja on jo opittu. Myös muissa asioissa olen huomannut tämän lapsen kanssa, että paremmin menee perille hyvän vahvistaminen kuin virheistä tai tekemättä jättämisistä valittaminen.
Situationaalisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen on tilannesidonnaista ja oppiminen on aina sidoksissa siihen sosiaaliseen oppimisympäristöön ja tilanteessa, missä se tapahtuu ja missä oppimisen tulosta käytetään. Situationaalisessa oppimisnäkemyksessä pidetään tärkeänä esimerkiksi sitä, että oppiminen sidotaan työelämään, jolloin oppimiselle tulee merkitystä ja opittua taitoa osataan parhaiten hyödyntää myös työelämässä.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Oppimisnakemys/html/situationaalinen.html
Pidän hyvin tärkeänä, että ainakin ammatilliset opinnot liitetään työelämään. Opinnoissa tulisi olla runsaasti harjoitteluja ja mahdollisimman moni opintokokonaisuus tulisi olla toteutettuna työelämän kanssa yhteistyössä. Mielestäni oppisopimuskoulutus on esimerkiksi hyvä vaihtoehto ammatillisen koulutuksen suorittamiseen, sillä se tapahtuu lähes täysin työelämäkontekstissa. Näyttää tosin siltä, että ammatillinen koulutus on muuttumassa koko ajan tähän suuntaa tulevaisuudessa, mikä onkin hyvä asia. Itse yliopisto-opinnot suorittaneena voin todeta, että ne ovat hyvin kaukana varsinaisesta työelämästä, mutta toisaalta huomaan että monia siellä opittuja teorioita käytän kuitenkin päivittäin työssäni. Joten kyllä se teoriakin siellä tärkeää on, mutta parhaimman tuloksen varmasti saisi näitä yhdistelemällä ja liittämällä teoriaa tarpeeksi paljon myös käytäntöön.
Kommentit
Lähetä kommentti